Vuoden 2024 painopisteenä oli jatkuva palvelutuotanto ja sen kehittäminen sekä lukuisat asiakkaillemme toteutetut muutosprojektit. Käsittelimme kuukausittain keskimäärin 8 000 työpyyntöä, mahdollistaen sujuvan ICT-arjen Pohjois-Suomen kunnille, kuntayhtymille ja hyvinvointialueille. Omistaja-asiakkaidemme yhtiönä tavoitteemme on onnistua tehtävässämme mahdollisimman hyvin. Mittaamme onnistumistamme jokaisessa palvelukohtaamisessa vertaamalla tuloksia sovittuihin palvelutasoihin ja keräämällä tietoa käyttäjätyytyväisyydestä. Vuonna 2024 palveluidemme käyttäjiltä saatu NPS-luku
oli 90, mikä on erinomainen tulos.
Päivittäisen palvelutuotannon rinnalla etenivät useat asiakasprojektit ja omaa toimintaamme kehittävät hankkeet. Merkittävimpiä projekteja olivat yhden konesalin siirto uusiin tiloihin, Oulunkaaren kuntien palvelutuotannon siirtyminen LapIT:n tuotantoprosessien piiriin, Lapin hyvinvointialueen uuden toimialueen suunnittelu ja siirron käynnistyminen sekä Rovaniemen kaupungin käyttäjien siirto Microsoft-palveluihin.
Kehitimme toimintojamme ottamalla ensiaskeleet toimittajahallinnan integroimiseksi osaksi toiminnanohjausjärjestelmäämme. Toimimme hankintayksikkönä useissa julkisissa kilpailutuksissa, tavoitteena palvelun laadun ja kustannustehokkuuden parantaminen. Haluamme osaltamme tukea omistaja-asiakkaitamme julkisen sektorin vaativassa taloustilanteessa, mahdollistamalla laadukkaita ja kustannustehokkaita ICT-palveluita. Keväällä 2024 ulkopuolinen asiantuntija arvioi LapIT:n palveluiden hintakilpailukykyä vertaamalla palvelusisältöjä ja yksikköhintoja markkinatietoon. Tulokset käsiteltiin osakaskokouksessa ja omistajakohtaisissa tapaamisissa. Selvitys osoitti LapIT:n palvelujen olevan kilpailukykyisiä markkinahintoihin nähden ja antoi suuntaa palveluhallinnan ja kilpailukyvyn jatkokehitykselle.
Kunta-asiakkaillemme toteutimme uuden henkilöstö- ja palkkahallinnon ratkaisun kilpailutuksen, jonka käyttöönotot jatkuvat vuonna 2025. Lisäksi edistimme useita tietojärjestelmien versiopäivityksiä ja käyttöönottoja sekä toteutimme elinkaaren mukaisia palvelutuotantoteknologioiden päivityksiä.
Pohjoissuomalaisena yhtiönä tunnistamme alueellisen sidosyksikköyhteistyön merkityksen palveluiden mahdollistajana. Seuraamme aktiivisesti sidosyksiköitä eli inhouse-yhtiöitä koskevaa lainvalmistelua ja siihen liittyvää kansallista keskustelua. Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) kesäkuussa 2024 julkaisema selvitys hallitusohjelman vaikutuksista inhouse-yhtiöihin korosti alueellisten toimijoiden roolia erityisesti harvaan asutuilla alueilla sekä pienten ja keskisuurten kuntien ja hyvinvointialueiden palveluiden turvaamisessa. Tämä merkitys tunnistetaan myös LapIT:n omistajien keskuudessa, ja haluamme tuoda alueellisten yhtiöiden näkökulmia kansalliseen hankintalain valmisteluun.
LapIT:n lausunnossa korostettiin, ettei esitetty sääntely tue hallituksen tavoitetta sidosyksiköiden tarkoituksenmukaisesta hyödyntämisestä, ei lisää kilpailua eikä siirrä liikevaihtoa markkinoille esitetyllä tavalla. Lisäksi sääntely heikentäisi julkisen sektorin kustannustehokkuutta ja aiheuttaisi merkittäviä, osin peruuttamattomia taloudellisia ja toiminnallisia vahinkoja – erityisesti pienille kunnille, jotka menettäisivät sidosyksiköiden
tarjoamat alueelliset yhteistyöedut ja tehokkuushyödyt.
LapIT:n omistajat osallistuivat alkuvuonna 2025 aktiivisesti lakiluonnoksen lausuntokierrokseen. Lausunnoissa tuotiin vahvasti esiin Pohjois-Suomen näkökulma siitä, että ehdotettu 10 prosentin vähimmäisomistusvaade sidosyksiköille ei ole toteuttamiskelpoinen eikä tarkoituksenmukainen.
Vuoden 2025 edetessä seuraamme lainvalmistelun etenemistä tiiviissä yhteistyössä omistajiemme kanssa ja arvioimme muutosten mahdollisia
vaikutuksia LapIT:n toimintaan ja kriittisten ICT-infrastruktuuripalveluiden tuottamiseen Pohjois-Suomen harvaan asutulla alueella.
Klaus Kianen, toimitusjohtaja

Jo 24 vuotta pohjoisen Suomen elinvoimaisuuden hyväksi
Toimintakertomuksesta löydät mm. tietoa meistä organisaationa ja palvelutuottajana, taseen ja tuloslaskelman sekä vuoden 2024 jäsenyytemme eri yhdistyksissä.